Saarnasin viime pyhänä Vaasassa Jeesuksen Vuorisaarnaan kuuluvista vertauksista ”Te olette maan suola” ja ”Te olette maailman valo” Matt. 5:13–16. Testasin, mitä näkökulmia rakenneanalyysi avaisi tekstiin. Teksti alkoi näyttää tältä:
Vertaus 1:
Te olette maan suola.
Mutta jos suola menettää makunsa, millä se saadaan suolaiseksi?
Ei se kelpaa enää mihinkään:
se heitetään menemään,
ja ihmiset tallaavat sen jalkoihinsa.
Vertaus 2:
Te olette maailman valo.
Ei kaupunki voi pysyä kätkössä, jos se on ylhäällä vuorella.
Eikä lamppua, kun se sytytetään, panna vakan alle,
vaan lampunjalkaan.
Siitä sen valo loistaa kaikille huoneessa oleville.
Opetus:
Näin loistakoon teidänkin valonne ihmisille, jotta he näkisivät teidän hyvät tekonne ja ylistäisivät Isäänne, joka on taivaissa.
Aivan järisyttävä ero! Ensimmäisessä vertauksessa opetuslapset menettävät ominaislaatunsa, toisessa taas se loistaa ympäröivässä pimeydessä kaikille (muinaisen Lähi-Idän illassa oli pilkkopimeää). Vertausten kehityskulut voi tiivistää näin:
Suola: menettää makunsa > ei kelpaa mihinkään > heitetään menemään > ihmiset tallaavat sen.
Valo: ei voi pysyä kätkössä > ei vakan alle vaan > lampunjalkaan > loistaa kaikille.
Nämä kaksi rinnakkaista kuvaa seurakunnasta tuovat mieleen Ilmestyskirjasta Jeesuksen viestit seitsemälle seurakunnalle. Niissä Jeesus antaa seurakunnille sekä kiitosta että moitetta niiden tilasta; esiin tulee sekä makunsa menettänyttä suolaa että kaikille loistavaa valoa. Millä tavoin seurakunta voi siis menettää suolansa maun?
Ensirakkauden menettäminen (tapaus Efeso)
Efeson seurakunta oli menettämässä suolaisuutensa ensirakkauden hylkäämisen vuoksi. Lamppu oli yhä paikoillaan ja seurakunta oli loistanut niin koetellen ja hyläten harhaopettajat, kestäen kärsimystä Jeesuksen tähden kuin nähden vaivaa hyvissä teoissa. Ulospäin seurakunta näytti siis vahvalta! Kaikken kallein oli kuitenkin salakavalasti alkanut murentua: ensimmäinen rakkaus, tuoreesta armon kokemuksesta nouseva, oli kadonnut. Ehkä Jumalan sana ei enää herättänyt omatuntoja katumukseen tai ehkä seurakuntalaisista oli tullut Tuhlaajapoika-vertauksen isoveljen kaltaisia: Jumalan uskollisia palvelijoita jotka luulivat heidän tekojensa Jumalalle olevan tärkeämpiä kuin Jumalan tekojen heille.
Harhaoppien suvaitseminen (tapaus Pergamon)
Pergamonin seurakunta eli haastavissa olosuhteissa: ”siellä, missä on Saatanan valtaistuin”. Se oli kokenut vainoa ja painostusta – ja kestänyt. Kuitenkin sillä oli ongelma: seurakunnassa esiintyi kahta erilaista harhaoppia (Bileamin ja nikolaiittojen oppeja, joiden sisältöä ei varsinaisesti tunneta). Ilmeisesti näiden ryhmien opetukset johtivat uskovat elämään epäpyhää elämää. Harhaoppien viehätys on usein siinä, että ne lupaavat jotakin enemmän: enemmän vapautta, kokemusta, pyhyyttä, tietoa tai mitä kulloinkin. Kuitenkin tuo ”enemmän” johtaa sivuun Kristukseen juurtumisesta ja hänen ristintyönsä varassa elämisestä. Se voi myös johtaa mitä oudompiin käytäntöihin.
Väärän profeetan suvaitseminen (tapaus Tyatira)
Tyatiran seurakunta oli hedelmällinen: sillä oli rakkautta, uskoa, palvelualttiutta sekä kestävyyttä ja se teki yhä runsaammin hyviä tekoja. Tällainen seurakunta olisi varmasti vetovoimainen nykyäänkin! Ongelmana oli itsensä profeetaksi nimittäneen eksyttäjän suvaitseminen. Seurakunta ei koetellut kaikkia profetioita tai ainakaan rajoittanut tämän eksyttäjän toimintaa, joka johti uskovat ”syömään epäjumalille uhrattua lihaa ja harjoittamaan haureutta”. Ilmeisesti kyseinen nainen oli aloittanut oikein mutta tullut vaikutusvaltansa sokaisemaksi, sillä Jeesus ei ollut heti tuominnut häntä vaan antanut hänelle aikaa kääntyä.
Penseys (tapaus Laodikea)
Laodikean seurakunta luuli olevansa elävä ja uskollinen seurakunta, täynnä valoa ja suolaa. Kuitenkaan Jeesus ei löytänyt siitä mitään hyvää sanottavaa! Se oli penseä, ei kylmä eikä kuuma. Ehkä seurakunnassa uskottiin, että he olivat jo saavuttaneet sellaisen pyhyyden asteen, etteivät tarvinneet armoa ja anteeksiantoa. Ehkä armolahjojen runsaus tai aineellinen hyvinvointi johti sen itseriittoisuuteen. Jeesus tarjosi seurakunnalle lääkkeeksi nöyrtymistä ”ostamaan” häneltä sellaista, mitä tuo rikas pankkiirien, villantuotannon ja lääkkeenvalmistuksen kaupunki luuli jo omistavansa: tulessa puhdistettua kultaa, valkeat vaatteet ja silmävoidetta.
Nimellinen kristillisyys (tapaus Sardes)
Sardeen seurakunta oli jo menettänyt kaiken makunsa, jäljellä oli enää kristityn nimi ilman hengellistä elämää: ”sinulla on se nimi että elät, mutta olet kuollut”. Joukossa oli kuitenkin joitakin, joissa henki vielä hiukan pihisi ja toisia uskollisia, jotka ”eivät ole tahranneet vaatteitaan”. Kuolleenkin seurakunnan keskellä voi siis olla aitoa uskoa ja elämää. Tätä seurakuntaa Jeesus kehotti parannukseen, palaamaan alkuperäiseen evankeliumiin ja sen noudattamiseen.
Lueteltuja seurakuntia yhdistää se, että niiden hengellinen tila ei näkynyt päällepäin. Menot saattoivat olla komeat ja usko palavaa, mutta seurakunnan ytimessä tai sen reunoilla oli luopumusta Kristuksen ristintyön varaan perustuvasta yhteydestä Jumalaan.
Entä kaksi muuta Ilmestyskirjan seitsemästä seurakunnasta? Ne olivat säilyttäneet suolaisuutensa. Smyrna oli itsessään köyhä ja ahdistettu mutta Kristuksessa rikas. Filadelfian voima oli vähäinen, mutta se oli noudattanut Kristuksen sanaa ja tunnustanut hänen nimeään. Näillä seurakunnilla ei ollut turhia luuloja itsestään. Ne olivat täysin riippuvaisia Jumalan Hengestä.
Comentarios